La Sociedad del Amor de Dios Suomi uy

Mitä on kuoleman jälkeen?


Piispamme, padre Ricardo (Richard Järnefelt) kertoo omasta kokemuksestaan:

"Vuonna 2001 olin todella sairas. Ensin alkoi sydämen eteisvärinä, ja sitä ei saatu kuntoon, kun oli lääkärilakko. Kun viimein päästiin yrittämään, rytmi ei enää sähköllä kääntynyt, ja tulokseksi jäivät vain palaneet rintakarvat sekä ilmeisesti sähköiskujen voimasta steriiliin tilaan siirtynyt tulehdusbakteeri, jota elimistö alkoi suojella, ja joka siksi sai nopeasti vallan elimistössäni.

Sain vasempaan keuhkooni pahan tulehduksen, keuhko täyttyi nesteellä, ja siinä välissä rikoin yhden paikallissairaalan silloisen CRP-ennätyksenkin (käsittääkseni hyvä ystäväni rikkoi sen sitten myöhemmin...). Lopulta jouduin Jorvin sairaalaan, jossa minua ei saatu kuntoon, vaan jouduin hätäleikkaukseen Meilahteen. Keuhko avattiin (torakotomia), putsattiin ja pantiin takaisin, toinenkin keuhko tutkittiin, koska röntgenkuva ennusti syöpää, ja sitten potilas kursittiin kasaan ja laitettiin osastolle, ilmeisen varmana tapauksena, joka on nukkumassa pois, koska kokonaisvointini oli niin surkea.

Muistaakseni kaksi päivää leikkauksen jälkeen makasin huoneessani, useisiin laitteisiin kytkettynä (putket kyljestä keuhkoon olivat ikävimmät). Kivut olivat kovat. Vaan sitten näin, että potilashuoneeni ovi aukesi, tai oikeasti en nähnyt ovea sängystäni, mutta näin ovesta tulvivan valon. Se oli ihmeen lämpimän väristä, vaaleankeltaista, sävyltään jotain sellaista, jota en ollut ennen nähnyt. Tässä vaiheessa uskoin kuitenkin hoitajan tulevan, mikä oli kiva, koska kaipasin sekä kivunlievitystä että ihmisseuraa.

Vaan sieltä tulivatkin isäni äiti, isäni isäpuoli (isäni oikeaa isää en ehtinyt koskaan tavata), äitini, isäni, äitini äiti, äitini isä, äitini äidin sisko ja ja viimeisenä äitini äidin samaisen siskon mies. He olivat reippaita ja iloisia, kuin juhliin menossa, vaatteet ehkä 1980-luvun tyyliä, isälläni sotilaan juhla-asu, majurin arvomerkein. Heidän mukanaan huoneeseen tuli ilo, rauha, harmonia ja kipuni lakkasivat. Vaikea selittää, miltä se tuntui, mutta se tuntui todella hyvältä, ihan poikkeuksellisen hyvältä.

Tajusin kyllä, että he ovat kuolleita, joten vaihdoin telepaattisen kysymyksen (puhumalla ei vaihdettu sanaakaan), että mitä tämä tarkoittaa, olenko minäkin kuollut? Vastaukseksi sain vain lisää hymyä, jonka jälkeen he kääntyivät vasemmalle, ja poistuivat huoneesta samalla tavalla jonossa kuin olivat huoneeseen tulleetkin. Heidän mukanaan poistui myös vaaleankeltainen valo, sekä harmonian, rauhan ja ilon tunne. Kipuja en tuntenut heti, mutta osa niistäkin palasi, vaimeampina kuitenkin.

Heidän poistuessaan ja heti sen jälkeen tunsin surua, raivoa ja suuttumusta. Olisin ilman muuta halunnut mennä heidän mukaansa. Heidän kanssaan tuntui niin hyvältä (se on: he toivat mukanaan niin hyvän olon tunteen), että olisin siltä istumalta vaihtanut maanpäällisen elämäni siihen. Unohtanut ihan kaiken, mitä minulla maan päällä oli. Julmaa, mutta siltä se tuntui. Olisin hylännyt monta rakasta ihmistä ja hyvää ystävää, ja mennyt mieluummin "tuolle puolen."

Heidän vierailunsa kuitenkin ilmeisimmin pelasti henkeni. Aloin toipua, ja jo parin päivän päästä pääsin eroon pahimmista hoitokoneista, ja pian sen jälkeen jo kävelin, kävin suihkussa ja odotin malttamattomana kotiinpääsyä.

Metafyysisiä kokemuksia on turha lähteä järjellä analysoimaan, mutta ainakin muutama asia aukeni itselleni tuon kokemuksen myötä: Tuonpuoleinen on olemassa, ja siellä on hyvä olla (en tosin ollut epäillyt asiaa aikaisemminkaan), sekä tuonpuoleisessa ei ole aikaa. Jälkimmäinen on puhtaasti intuitiivinen havaintoni, ja johtaa minun mielessäni seuraavaan ajatukseen / kokemukseen: iankaikkisuus on sitä, että kaikki aika on samassa pisteessä, totta yhtä aikaa. Mennyt, nykyinen ja tuleva. Kun tarkemmin ajattelee, niin tavallaan koko kuolemaa ei itse asiassa edes ole. Tätä ei varmaan ole helppo ymmärtää, ennen kuin sen itse kokee."


Liikkeemme hengellisestä laulusta:

Älä pelkää, sielu-parka,
älä pelkää kuolemaa.
Se on kohdallamme kerran,
sinne kaikki mennä saa.
Älä pelkää, sielu-parka,
että saisit tuomion -
samaa tietä kulkee kaikki,
sama Taivas siellä on.